Weekendilläkin esiintynyt Kavinsky kuollut
- 29.7.
- 1 min käytetty lukemiseen

Weekend Festivalilla vuonna 2023 esiintynyt ranskalainen DJ/Tuottaja Kavinsky on kuollut. Hänet löydettiin menehtyneenä kotoaan Pariisissa vain muutama päivä ennen 51-vuotissyntymäpäiväänsä.
Kavinsky tuli tunnetuksi musiikistaan, joka muistutti 1980-luvun tyylisiä elektropop-elokuvien soundtrackejä. Hän kertoi saaneensa inspiraationsa kaikista niistä tuhansista elokuvista, joita hän katsoi nuorena ja valinneensa niistä parhaat palat yhdeksi konseptiksi.
Kavinskyä on verrattu moniin samankaltaisiin ranskalaisiin house-artisteihin, kuten Dangeriin ja Daft Punkiin. Hän nousi laajaan maailmanmaineeseen sen jälkeen, kun hänen kappaleensa Nightcall oli mukana vuoden 2011 elokuvassa Drive. Hänen debyyttialbuminsa OutRun julkaistiin vuonna 2013.
Kavinsky esiintyi Suomessa lisäksi vuoden 2009 Basso Festivaalilla sekä 2014 Flow-festivaalilla.

