top of page

Ainutlaatuinen teknobattle Helsingissä kiirastorstaina!


Helsingissä järjestetään Suomen oloissa ainutlaatuinen teknomusiikin battle-tapahtuma huhtikuussa. BASS OFF -niminen tapahtuma pidetään Senaatintorin kupeessa Valkoisessa salissa kiirastorstaina 17. huhtikuuta, ja siinä esiintyy kuusi kotimaista ja kuusi ulkomaalaista teknon huipputaituria.


Kyse ei ole tavanomaisista esiintymisistä, vaan luvassa on yhteensä kahdentoista DJ:n kaksintaistelu, jossa he esiintyvät toisiaan vastaan ”battleissa”.


– Maailmalla tällaisia battle-tyyppisiä esiintymisiä on jo ollut paljon, mutta Suomessa niitä ei ole aiemmin tässä mittaluokassa nähty. DJ:t soittavat kirjaimellisesti vastakkain, ja ”taistelu” käydään siitä kuka miksaa ja soittaa parhaimpia biisejä ja saa yleisön vauhdikkaimmin mukaansa, kertoo tapahtuman promoottori Martin Karm SoundVaultista.


Teknomusiikissa on ollut perinteisesti kyse esiintyjien yhtenäisyydestä, mutta battleissa asia kääntyy päälaelleen, kun esiintyjät kilpailevat yleisön suosiosta ja kaksintaistelun voitosta. Yleisö äänestää esitysten jälkeen huutamalla ja taputtamalla, ja voittajaksi selviää se, joka tuottaa tanssilattialle eniten energiaa. Samalla yleisö on erityisen tärkeä osa tapahtumaa.


Valkoisen salin lavalle nousee kuusi ulkomaalaista tekno-DJ/tuottajaa. Ruotsin lipun värejä edustaa toisiaan vastaan battle-taistelua käyvä Dual Drive -kaksikko, jonka muodostavat Bara W ja Technokid. Italiasta paikalle saapuvat kaksintaisteluun Räv ja Stephan Krus. Kolmantena ulkomaalaisena battle-parina nähdään puolalainen Sept ja turkkilainen Umut Sefilogly.


Kotimaisista artisteista BASS OFF -tapahtuman kamppailuparin muodostavat Milla Lehto ja Korento sekä Luxonia-kollektiivin parivaljakot Robbe & KUOKKA ja KLASS & Triple M.


– Luxonia on Suomen suurin elektronisen tanssimusiikin kollektiivi ja olemme suurella ilolla mukana BASS OFF -tapahtumassa neljän artistimme voimin. Meiltä on samana iltana mukana neljä muuta artistia myös toisessa konemusiikin tapahtumassa Helsingissä. Konemusiikille riittääkin nykyisin isosti kysyntää, onpa sitten kyseessä pääsiäinen, joulu tai joku muu juhlapyhä, kertoo Luxonian artistivastaava Tomi Lindblom.


Tapahtuman liput ovat jo myynnissä Biletissä, https://biletti.fi/e/bass-off-by-soundvault

 

Liity postituslistalle

Luxonia head logo

© LUXONIA 2025

  • Instagram
  • Spotify
  • Facebook
  • Youtube
  • TikTok
bottom of page